4.11.2022
20:00
Tiketti.fi 45-60 €

Tampere Jazz Happening:

UMO Helsinki plays Ritual Dances with Stefan Pasborg (DK)

Kapellimestarina Ed Partyka

Pe 4.11.2022 klo 20 // Pakkahuone, Tampere


4.11.2022
20:00

Rumpali ja säveltäjä Stefan Pasborg (s. 1974) muistaa kuulleensa Igor Stravinskyn venäläisen kauden balettimusiikkia elävänä ensimmäistä kertaa jo pikkulapsena, sillä hänen äitinsä oli Tanskan kuninkaallisen baletin tanssija. Teos oli uudenaikaisuudellaan pariisilaista ensi-iltayleisöä pahoin järkyttänyt Kevätuhri (1913), jonka toisen osan toinen kohtaus Nuorten neitojen mystiset piirit jätti kolmevuotiaaseen Pasborgiin lähtemättömän jäljen.

Nyt noin 45 myöhemmin Pasborg toteuttanut vihdoin vanhan unelmansa ja saanut julki albumin Ritual Dances (2022), jolla tulkitsee kahden orkesterin kanssa osia Stravinskyn teoksista Tulilintu (1910) ja Kevätuhri. Tosin yritys ei ole aivan ensimmäinen, sillä hän soitti samoja itse sovittamiaan ja laventamiaan sävellyksiä jo albumillaan The Firebirds (2015). Mutta sen yhtye oli ”vain” kosketinsoittajan, tenorisaksofonistin ja rumpalin trio.

Viime keväänä julkaistun Ritual Dancesin ydinorkesteri on ylimääräisillä solisteilla täydennetty kahdeksantoista muusikon tanskalainen Blood Sweat Drum + Bass. Mutta mukana on myös UMO Helsinki Jazz Orchestra kahdella albumin kirkkaasti pisimmällä kappaleella – solisteina tenorisaksofonisti Jussi Kannaste (s. 1976) ja kosketinsoittaja Seppo Kantonen (s. 1963). Ne Yleisradio taltioi lokakuussa 2019 Helsingin G Livelabissa, jossa UMO esitti jo kaikki albumille päätyneet Pasborgin sovitukset ja Jens Christian Jensenin orkestroinnit. Tampere Jazz Happeningissa Pasborg ja UMO kohtaavat samoissa merkeissä nyt toisen kerran. Kapellimestarina toimii Ed Partyka.

”Interpretation is the key word here; Pasborg and his accompanists do not attempt to perform the Stravinsky works as written, but rather to draw inspiration from them and retool the century-old music in a contemporary context.” – Jeff Tamarkin, Jazztimes

Tampere Jazz Happeningin sivuille >> 

SOLISTIT
Stefan Pasborg – rummut | Jussi Kannaste – tenorisaksofoni | Seppo Kantonen – koskettimet

UMO HELSINKI JAZZ ORCHESTRA
Ed Partyka– kapellimestari | Mikko Mäkinen, Max Zenger, Ilmari Rönkä, Manuel Dunkel, Jari Perkiömäki – saksofonit | Teemu Mattsson, Timo Paasonen, Mikko Pettinen, Tero Saarti – trumpetit | Kasperi Sarikoski, Pekka Laukkanen, Mikko Mustonen – pasuunat | Mikael Myrskog – bassosyntetisaattori | Aarne Riikonen – lyömäsoittimet

Stefan Pasborgin kuva: Ditte Valente

Muita konserttielämyksiä

Jazz Jam & Brew
Useita konsertteja
8.6.2023–3.8.2023
Lisätiedot & liput ->
Pori Jazz: Melissa Aldana (CL/US) & UMO Helsinki
la
15.7.2023 klo 18:30
Lisätiedot & liput ->
UMO Helsinki feat. Aili Ikonen & Sami Pitkämö – Muistojen Bulevardi
pe
11.8.2023 klo 19:00
ti
15.8.2023 klo 19:00
ke
16.8.2023 klo 19:00
Lisätiedot & liput ->
Viapori Jazz: UMOn torviseitsikko & Anna Inginmaa
la
26.8.2023 klo 18:00
Lisätiedot & liput ->
Club For Five & UMO Helsinki: Sataman Tango
la
26.8.2023 klo 19:00
Lisätiedot & liput ->
Helsingin juhlaviikot: Kerkko Koskinen, Linda Fredriksson & UMO Helsinki – Agatha 2
to
31.8.2023 klo 19:00
Lisätiedot & liput ->
AUF: Avanti!, UMO Helsinki & FiBO feat. Uri Caine, Paleface & Sounds of Mercy
ti
12.9.2023 klo 19:00
Lisätiedot & liput ->
UMO Helsinki – Focus Tero Saarti
pe
22.9.2023 klo 18:00
ti
26.9.2023 klo 14:00
Lisätiedot & liput ->
Helsinki International Big Band Composing Contest – Finaalikonsertti
to
5.10.2023 klo 18:00
Lisätiedot & liput ->
UMO Helsinki performs Joseph Bowie’s Big Band Funk feat. Maja Mannila – The Legendary Music of Defunkt
pe
13.10.2023 klo 19:00
Lisätiedot & liput ->
Thad Jones 100 – UMO Helsinki & Jukka Eskola
to
26.10.2023 klo 18:00
pe
27.10.2023 klo 19:00
Lisätiedot & liput ->
UMO Helsinki Jazz Orchestra & Robben Ford (US)
to
16.11.2023 klo 19:00
Lisätiedot & liput ->
Koululaiskonsertti: Oulu Sinfonia, UMO Helsinki, Nina Mya & Tuomo – Tribute to Burt Bacharach
to
30.11.2023 klo 10:00
Lisätiedot & liput ->
Oulu Sinfonia, UMO Helsinki, Nina Mya & Tuomo – Tribute to Burt Bacharach
to
30.11.2023 klo 19:00
Lisätiedot & liput ->
Helsingin kaupunginorkesteri, UMO Helsinki & Jules Buckley: Quincy!
pe
1.3.2024 klo 19:00
Lisätiedot & liput ->