
- 26.1.2016
- 27.1.2016
- 28.1.2016
Kanneltalo, Helsinki
Malmitalo, Helsinki
Vuotalo, Helsinki
EERO KOIVISTOINEN & UMO:
EERO 70 VUOTTA
TI 26.1.2016 KLO. 14.00 // KANNELTALO, HELSINKI
KE 27.1.2017 KLO. 15.00 // MALMITALO, HELSINKI
TO 28.1.2016 KLO. 19.00 // VUOTALO, HELSINKI
Kanneltalo, Helsinki
Malmitalo, Helsinki
Vuotalo, Helsinki
Tammikuussa 70 vuotta täyttävä Eero ”Koippa” Koivistoinen aloittaa juhlavuotensa konserttisarjalla UMOn kanssa. Juhlintaan on myös toinen syy: Koivistoisen pitkä ura musiikin parissa on kestänyt jo 50 vuotta.
UMOn perustajajäseniin kuuluva ja orkesterin taiteellisena johtajanakin toiminut Eero Koivistoinen on yksi kaikkien aikojen tunnetuimmista ja arvostetuimmista suomalaisista jazzmuusikoista ja saksofonisteista. Koivistoiselle myönnettiin Suomen Jazzliiton ensimmäinen Yrjö-palkinto vuonna 1967. Vuonna 1969 hän niitti kansainvälistä mainetta voittamalla Montreux’n jazzfestivaalin yhtyekilpailun kvartettinsa kanssa ja voiton myötä esiintymällä Newportin maineikkaalla jazzfestivaalilla Yhdysvalloissa. Konserttimatkat ovat sittemmin suuntautuneet Euroopan lisäksi mm. Afrikkaan, Japaniin ja Indonesiaan.
Menneisiin vuosikymmeniin on mahtunut yhteistyötä lukemattomien suomalaisten ja ulkomaisten muusikoiden kanssa, kymmeniä levytyksiä ja satoja sävellyksiä aina pienyhtyeistä orkesterisävellyksiin, lastenmusiikkiin, balettiin ja elokuviin. Miehen tuoreimpiin töihin lukeutuvat sävellykset Juvenalia-kuorolle ja multimediateos Baltic Blues Kymi Sinfoniettalle. Projektit eripuolilla Afrikkaa ovat tuoneet Koivistoisen musiikkiin yhä enenevässä määrin afrikkalaisia sävyjä.
Koivistoisen omasta materiaalista koostuvassa konsertissa on luvassa läpileikkaus miehen big band -sävellyksistä vuosikymmenten varrelta sekä muutamia tätä konserttisarjaa varten sävellettyjä uusia teoksia ja sovituksia, ulottuen suomijazzista afrorytmeihin ja funkiin. Koivistoinen myös johtaa orkesteria.
Vuotalon kahden setin konsertti kestää väliajan kanssa noin 2 tuntia. Kanneltalon ja Malmitalon päiväkonsertit ovat tiivistetyt ja lyhyemmät, kestoltaan noin 1 tunti.
Huom. 45 minuuttia ennen konsertteja pidetään konserttitalojen kahvioissa Enemmän irti esityksestä -keskustelutilaisuudet, joissa Eero Koivistoinen kertoo esityksen taustoista.
Kanneltalon, Malmitalon ja Vuotalon konsertit soitetaan Eeron ja UMOn kesken. Savoy-teatterin konsertissa 22. tammikuuta UMOn solistina nähdään Koivistoisen lisäksi laulaja Johanna Iivanainen.