22.1.2016
19:00

Savoy-teatteri

EERO KOIVISTOINEN &

JOHANNA IIVANAINEN & UMO:

EERO 70 VUOTTA JUHLAKONSERTTI

PE 22.1.2016 KLO. 19.00 // SAVOY-TEATTERI, HELSINKI


22.1.2016
19:00

Savoy-teatteri

Tammikuussa 70 vuotta täyttävä Eero ”Koippa” Koivistoinen aloittaa juhlavuotensa konserttisarjalla UMOn kanssa. Juhlintaan on myös toinen syy: Koivistoisen pitkä ura musiikin parissa on kestänyt jo 50 vuotta.

UMOn perustajajäseniin kuuluva ja orkesterin taiteellisena johtajanakin toiminut Eero Koivistoinen on yksi kaikkien aikojen tunnetuimmista ja arvostetuimmista suomalaisista jazzmuusikoista ja saksofonisteista. Koivistoiselle myönnettiin Suomen Jazzliiton ensimmäinen Yrjö-palkinto vuonna 1967. Vuonna 1969 hän niitti kansainvälistä mainetta voittamalla Montreux’n jazzfestivaalin yhtyekilpailun kvartettinsa kanssa ja voiton myötä esiintymällä Newportin maineikkaalla jazzfestivaalilla Yhdysvalloissa. Konserttimatkat ovat sittemmin suuntautuneet Euroopan lisäksi mm. Afrikkaan, Japaniin ja Indonesiaan.

Menneisiin vuosikymmeniin on mahtunut yhteistyötä lukemattomien suomalaisten ja ulkomaisten muusikoiden kanssa, kymmeniä levytyksiä ja satoja sävellyksiä aina pienyhtyeistä orkesterisävellyksiin, lastenmusiikkiin, balettiin ja elokuviin. Miehen tuoreimpiin töihin lukeutuvat sävellykset Juvenalia-kuorolle ja multimediateos Baltic Blues Kymi Sinfoniettalle. Projektit eripuolilla Afrikkaa ovat tuoneet Koivistoisen musiikkiin yhä enenevässä määrin afrikkalaisia sävyjä.

Koivistoisen omasta materiaalista koostuvassa konsertissa on luvassa läpileikkaus miehen big band -sävellyksistä vuosikymmenten varrelta sekä muutamia tätä konserttisarjaa varten tehtyjä uusia sovituksia, ulottuen suomijazzista afrorytmeihin ja funkiin. Koivistoinen myös johtaa orkesteria.

Muita konserttielämyksiä

Anna Airola & UMO Helsinki Jazz Orchestra: Pähkinänsärkijä – joulun lumoavin jazzsatu
ke
13.12.2023 klo 19:00
to
14.12.2023 klo 19:00
pe
15.12.2023 klo 19:00
Lisätiedot & liput ->
Lounaskonsertti: UMO Helsinki Jazz Orchestra & Metropolian uudet kyvyt 2024
to
11.1.2024 klo 12:00
Lisätiedot & liput ->
Elena Mindru & UMO Helsinki Jazz Orchestra – Celebrating Sarah Vaughan
ke
24.1.2024 klo 18:00
to
25.1.2024 klo 18:00
Lisätiedot & liput ->
Kalle Kalima & UMO Helsinki Jazz Orchestra – KGB Suite
pe
2.2.2024 klo 19:00
Lisätiedot & liput ->
UMO & LASSY & PÖYHÖNEN: Yön Rakastaja – mustavalkojazzia täysissä väreissä
to
15.2.2024 klo 19:00
Lisätiedot & liput ->
Helsingin kaupunginorkesteri, UMO Helsinki Jazz Orchestra & Jules Buckley: Quincy!
pe
1.3.2024 klo 19:00
Lisätiedot & liput ->
Kari Ikonen & UMO Helsinki Jazz Orchestra – Tuhat ja yksi tarinaa
pe
12.4.2024 klo 19:00
Lisätiedot & liput ->
Paperi T & UMO Helsinki Jazz Orchestra
pe
25.10.2024 klo 19:00
la
26.10.2024 klo 19:00
Lisätiedot & liput ->