Kauan eläköön UMO!

Talousongelmien parissa painivan UMOn pelastamiseksi toteutetaan tukikonsertti ja joukkorahoitus- eli mesenaattikampanja. Yhdy huutoon "kauan eläköön UMO" ja varmista yhden Suomen merkittävimmän big band -orkesterin ja kotimaisen jazzin kivijalan tulevaisuus!

UMOn taloudellinen tilanne on ollut jo pitkään haastava: vuosien tappioputkessa lomautukset, osa-aikaistukset ja leikkurit ovat tulleet tutuiksi. Tällä hetkellä olemme tilanteessa, jossa omistajamme Helsingin kaupunki on nimennyt selvitysmiehen tutkimaan orkesterin toiminnan jatkumisen mahdollisuuksia.

Pelastaaksemme UMOn olemme käynnistäneet joukkorahoitus- eli mesenaattikampanjan, jonka tavoitteena on kerätä summa, jolla turvaamme myös jatkossa UMOn elinvoimaisuuden; korkean taiteellisen tason, uuden musiikin sävellystilaukset sekä monipuolisen, yleisöä kiinnostavan konserttitoiminnan ja mielenkiintoiset solisti- ja kapellimestarivieraat eri puolilla Suomea. Minimitavoitteellamme 20 000 eurolla turvaamme tämän vuoden 2018 osalta. Aito tarpeemme ja tavoitteemme on kuitenkin 100 000 euroa, jolla turvaamme toimintamme myös vuosina 2019 ja 2020.

Mesenaattikampanjassa voit mm. liittyä UMOn ystäviin, osallistua Suomen – ellei koko maailman ensimmäiseen – jazztastingiin, hankkia lippuja ainutlaatuisiin konsertteihin, ostaa sikahyvän CD:n säkissä tai osallistua Suomen eeppisimmän jazzbiisin säveltämiseen. Lue lisää mielenkiintoisista mesenaattikampanjamme vastikkeista ja liity mahdollistajien joukkoon osoitteessa mesenaatti.me/umo

Mesenaattikampanjan rinnalla järjestämme Kauan eläköön UMO! -tukikonsertin maanantaina 29.10.2018 Finlandia-talolla. Luvassa on ikimuistoinen ilta täynnä parasta mahdollista musiikkia aina jazzista souliin ja pop-musiikkiin. UMOn solisteina konsertissa vierailevat ja oman kortensa kekoon kantavat UMOn ystävät Anna Puu, Paleface, Jimi Tenor, Samit Pitkämö ja Saari, Aija Puurtinen, Higher Ground Vocals, Jukka Perko, Teemu Viinikainen, Jukka Eskola, Jaakko Kuusisto, Kerkko KoskinenVerneri Pohjola, Juhani Aaltonen, Jay Kortehisto sekä Laajasalon peruskoulun 9. luokan oppilaita. Nyky-UMOn rinnalle kootaan yhteen ainutlaatuisen suuri joukko entisiä umolaisia; vintage-UMOn riveissä nähdään mm. Pentti Lahti, Eero Koivistoinen, Olli Ahvenlahti ja Pekka Sarmanto. UMOa johtavat kapellimestarit Ville Vannemaa ja Kirmo Lintinen.

Voit osallistua UMOn tukemiseen ostamalla haluamasi hintaisen lipun, 25 €–100 €. Konserttiliput ovat myynnissä Ticketmasterissa ja mesenaattikampanjassa.

Haluamme pitää UMOn lipun korkealla ja tehdä taiteellisesti korkeatasoista ja monipuolista konserttitoimintaa erilaisille yleisöille. Tämän tehtävän haluamme täyttää jatkossakin – tule mukaan mahdollistajien joukkoon! Osallistu pelastustalkoisiimme ja lähde osaksi UMOn tarinaa!

Joukkorahoituksella ja tukikonsertilla kerätyt varat ohjautuvat täysimääräisenä edellä mainittujen asioiden edistämiseen.

Voit lukea lisää tilanteen taustoista täältä, täältä ja täältä.

Suurimmat kiitokset yhteistyöstä: Finlandia-talo, G Livelab Tampere, Hamina Tattoo, Luova toimisto Pilke, Medupro Oy, Mesenaatti.me, Muusikkojen liitto, Porvoo Jazz Festival, Raahen Rantajatsit, Radio Helsinki, Rantalainen Oy Lahti, RoHi Oy – Puhallinsoitinkorjaamo, Soitinkorjaamo Tmi Timo Rantanen, Suomen Jazzliitto / Jazz Finland, Suomen Musiikintekijät ry, Tampere Jazz Happening, Ticketmaster Suomi, Turku Jazz Festival, Viapori Jazz ja We Jazz.

    

 

Lue myös:
>> Muusikkojen liiton liittovaltuuston lausunto: UMOn tulevaisuus turvattava
>> Kotimaisten ja ulkomaisten muusikkojen musiikin parissa työskentelevien lausuntoja 
>> Jazzmuusikot ry:n vetoomus UMOn puolesta
>> Suomen Sinfoniaorkesterit ry: UMOn työrauha ja taiteellinen huipputaso turvattava 
>> UMOn muusikoiden kannanotto Helsingin kaupungin konsernijaoston päätösesitykseen