UMOn Musatehdas-projektissa pääkaupunkiseudun kahdeksasluokkalaiset pääsevät säveltämään ja sanoittamaan omia kappaleita ammattimuusikoiden johdolla. Valmiit tuotokset sovitetaan big band -versioiksi, jotka esitetään UMOn ja oppilaiden yhteiskonsertissa. Tänä vuonna kumppanikouluina loistivat Espoon Mainingin koulu ja Helsingin Laajasalon peruskoulu. Päätöskonsertit nähtiin Uudessa Paviljongissa 8.2. ja Vuotalossa 15.2.
UMOn TET-harjoittelija Anniina Pirkkala vietti aikaa Musatehtaan kulisseissa ja haastatteli projektin muutamia hahmoja. Kiperiin kysymyksiin pääsi vastaamaan oppilaiden mentorit Aija Puurtinen ja Ville Vannemaa sekä Laajasalon yläkoulun musiikinopettaja Ilkka Saarikoski ja oppilas Noora Sepponen.
Miten päädyit mukaan Musatehtaaseen?
Aija: UMOsta otettiin yhteyttä ja kysyttiin, kiinnostaisiko yhteistyö koulujen kanssa. Poikani oli tämän tapahtuessa yläasteella, ja tästä lähti idea, että projektin ryhmä olisi juuri 8.-luokkalaiset. Toki yläasteikäisiä pidetään haastavina, mutta minä pidän siitä epätäydellisestä vaiheesta, jossa nuoret siinä iässä ovat. Siihen tilaan on helppo itsekin eläytyä ja juuri tämä ikä on nuorille siinä mielessä tärkeä, että löytyisi ystäviä ja uusia ihmisiä ympärille. Projektissa voi olla mukana, vaikka ei olisi musiikin opiskelija. Tekemiseen löytyy monia tasoja, ja tärkeintä projektissa onkin yhteisöllisyys ja yhdessä tekeminen. Kaikissa on potentiaalia, kunhan vaan ”hana saadaan auki”.
Oliko helppoa saada nuoret rohkeasti mukaan?
Aija: Minusta tuntuu, että kaikki pelkäävät mokaamista. Suurin pelko on kuitenkin varmaan kavereiden ja toisten koululaisten edessä esiintyminen. Se jännittää aina. Pienryhmätöissä näki yleensä heti, jos joku oli vähän hiljaisempi. Hiljaisuus ei haittaa, jokainen saa olla sellainen kuin on. Ryhmässä todellakin oppii hirveästi, joku voi olla nopea, vilkas ja äänekäs. Yritän kuitenkin aina etsiä tilaisuuden niille hiljaisemmillekin, että he saavat sanottua mielipiteensä. Ja tästä jää varmasti joku hyvä jälki, jota voi käyttää muutaman vuoden päästä.
Minkälaista on tehdä töitä nuorten kanssa?
Ville: Nuorten kanssa on tosi palkitsevaa tehdä töitä. Totta kai siinä on asioita, joita ammattilaisten kanssa et joudu tekemään. Ei kovin monelle ammattilaiselle tarvitse sanoa, että olkaa hiljaa tai tulkaa jo paikalle. Nuorten kanssa parasta onkin se, että he ovat niin aitoja. Kun he oikeasti tykkäävät jostain, se näkyy heidän elekielessään, puheessaan ja silmissään. Oikeastaan kaikesta. Jokainen projekti on oikeastaan vähän lähtenyt siitä, että kaikki on alussa hieman levällään. Se on mahtavaa nähdä, kuinka oppilaat yleensä saavat siihen viimeiseen esitykseen sen kaikista parhaan suorituksen.
Mikä on Musatehtaan tarkoitus?
Ville: Musiikkitehtaalla on monia tarkoituksia, riippuen vähän koulusta. Esimerkiksi viime viikolla Mainingin koulussa Espoossa tuotiin esiin eri kulttuuriryhmiä ja yhdistettiin niitä. Me saimme mukaan sellaisista kulttuureista peräisin olevia ihmisiä, jotka eivät ehkä sellaista muuten tee. Toinen tarkoitus on tuoda näille nuorille kokemusta siitä, minkälaista on tehdä musiikkia näin korkealla tasolla. Silloin kun UMOn 16 henkinen orkesteri saapuu paikalle, ja kaikki ovat maailmanluokan ammattilaisia, nousee motivaatiokin. On tullut huomattua, että jotkut nuoret syttyvät siitä, kun bändi tulee mukaan.
Ovatko nuoret tykänneet projektista? Oliko heidät helppo saada mukaan?
Ilkka: Oli todella helppoa saada nuoret mukaan. Into on jotenkin nuorten keskuudessa kasvanut sitä myötä, kun olemme tajunneet, mitä olemme tekemässä. Alussa se oli vähän ihmettelyä, mietittiin, että mikäköhän tämä juttu on ja miten tämä tästä lähtee käyntiin. Mutta kuitenkin siinä vaiheessa, kun Aija tuli pitämään aloitusjutun, oli meitä täällä varmaan 70 oppilasta. Koko ajan jengi on ollut innoissaan. Into on tosiaan vielä kasvanut projektin edetessä.
Millaista on ollut tehdä yhteistyötä UMOn kanssa?
Ilkka: Ihan mahtavaa, tämähän on sellainen ”once in a lifetime” -juttu. Oppilaat ja opettajat tulevat muistamaan tämän ihan varmasti koko ikänsä. Ei sellaista, että ammattibändi tulee koululle, tapahdu usein. Ja siinä vielä, kun oppilaat saavat kuulla omia kappaleitaan – on se jotain ihan mieletöntä ja poikkeuksellista.
Ovatko ajatuksesi muuttuneet projektin aikana? Miten?
Noora: Ovat muuttuneet. Nyt kun UMO on ollut täällä taustalla soittamassa ja on saanut treenata näitä biisejä, on se ehdottomasti ollut parasta. Minusta kaikki on vain parantunut loppua kohden.
Onko ollut helppoa löytää inspiraatiota?
Noora: Olin siis itse säveltämässä, ja en tiedä, kokeilin vain eri juttuja. Ei se loppujen lopuksi ollutkaan niin vaikeaa.
Teksti ja kuva: Anniina Pirkkala